Anna         Konsertit         Kuvat         Yhteystiedot & Linkit         in English

Anna Ilveskoski

Anna Ilveskoski aloitti lauluopintonsa Liisa-Maria Eskon johdolla vuonna 1999. Jouluna 2009 hän valmistui Muusikoksi Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta laulu pääaineenaan. Vuodet 2004-07 hän opiskeli Petri Antikaisen johdolla ja syksystä 2008 Susanna Tenkanen-Lindemanin johdolla. Lukuvuoden 2007-08 Anna sai opiskella Itävallan Grazin taidekorkeakoulussa Joanna Borowskan johdolla maailmanluokan laulutekniikkaa. Anna on opiskellut lied-musiikkia Colin Hansenin, Ilmo Rannan sekä Christine Whittleseyn johdolla sekä osallistunut Jaakko Ryhäsen mestarikursseille. Oratorio-opintoja hän on tehnyt Karlheinz Donauerin johdolla. Anna on konsertoinut eri puolilla Suomea useilla erilaisilla kamarimusiikkikokoonpanoilla. Ensimmäiset oopperaroolinsa Anna teki PIRAMK:in produktioissa keväällä 2007 Kurt Weilin "Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho" -oopperassa sekä Mozartin oopperassa "La Finta Giardinera".

Klassisen musiikin lisäksi Anna on aktiivinen yhtyemuusikko. Menneistä yhtyeistä mainittakoon Candela Magica, Silentium, Evilion sekä In the Wake of Eden. Tällä hetkellä energia suuntautuu uuteen Darkness Our Playground -yhtyeeseen. Anna toimii myös studiomuusikkona ja on vieraillut useiden yhtyeiden levyillä. Lisäsi hän on opiskellut elokuvaäänisuunnittelua vuosina 2002-04. Tällä hetkellä Anna keskittyy opettamiseen Tampereen laulukoulussa sekä uuteen yhtyeeseensä.

© Anna Ilveskoski 2008-2010.
Webdesign: Jenni K.